Me Ahjolassa haluamme tehdä Tampereesta ihan jokaiselle hyvän paikan kasvaa ja oppia uutta. Ahjolan Setlementti ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka ylläpitää, hallinnoi ja kehittää Ahjolan kansalaisopiston opinto- ja kerhotoimintaa sekä järjestää lapsi-, nuoriso- ja perhetyötä Tampereen alueella. Pyrimme omalla toiminnallamme edistämään yhteisöllisyyttä ja ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä ehkäisemään syrjäytymistä.

Innostaako sinua harrastaminen, opiskelu ja kansalaisjärjestötoiminta? Hae Ahjolan viestintäharjoittelijaksi!

Etsimme viestintäharjoittelijaa tekemään opintoihin kuuluvaa harjoittelua helmikuun ja kesäkuun välisellä ajalla. Harjoittelu on mahdollista tehdä täyspäiväisellä työajalla 3 kk aikana helmikuusta huhtikuuhun tai osa-aikaisena helmikuusta alkaen. Tarkat päivämäärät ovat sovittavissa. Harjoittelu on palkallinen. Edellytämme valitulta korkeakoulun myöntämää harjoittelutukea.

Tehtäviisi viestintäharjoittelijana kuuluu Ahjolan Setlementin ja kansalaisopiston sisäistä viestintää, verkkoviestintää ja nettisivujen ylläpitoa. Pääset myös tekemään Ahjolan somea ja avustamaan asiakaslehtemme toimittamisessa. Toivomme hyviä kirjoitustaitoja ja suomen kielioppia sekä kiinnostusta oppia erilaisten viestintäkanavien käyttöä. Etsimme tekijää, jolla on myös visuaalista silmää ja mieluusti hallussa perustaidot yhdestä tai useammasta kuvankäsittely- ja/tai taitto-ohjelmasta (esim. Photoshop, InDesign, Canva).

Työtä tekemällä oppii, emmekä oleta sinun olevan valmis ammattilainen. Toivomme kuitenkin halua ja intoa oppia uusia asioita sekä kykyä itsenäiseen työntekoon. Et pelkää opetella erilaisten julkaisujärjestelmien käyttöä. Harjoittelijaksi toivotaan viestinnän opintoja suorittanutta vähintään kolmannen vuoden opiskelijaa.

Toivomme sinulta:

  • Hyviä kirjoitustaitoja
  • Kuvankäsittelyohjelmien tuntemusta ja visuaalista silmää
  • Ideointikykyä ja rohkeutta sanoa omia ideoita ääneen
  • Positiivista ja oppimishaluista asennetta
  • Tiimityötaitoja
  • Itsenäistä työotetta ja organisointitaitoja

Bonuspisteitä saat…

  • visuaalisen suunnittelun kokemuksesta
  • valokuvaustaidoista

Tehtävässä työskentelet Ahjolan viestintäkoordinaattorin työparina osana Ahjolan kansalaisopiston hallintoa. Työssä on etätyömahdollisuus, mutta toivomme näkevämme sinua myös toimistollamme Tampereen Pispalassa. Työajat ovat joustavat, ja esimerkiksi opintojen suorittaminen työn ohessa on järjestettävissä.

Palkkaus: 1541e. Kerrothan hakemuksessasi, oletko oikeutettu korkeakoulun myöntämään harjoittelutukeen. Kerro myös, oletko kiinnostunut 3 kk täyspäiväisestä harjoittelusta vai pidemmästä osa-aikaisesta harjoittelusta. Plussaa saat, jos lisäät hakemukseesi 1-2 työnäytettä: tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tekemiäsi blogikirjoituksia, somepostauksia, artikkeleita, ym.

Kiinnostuitko tehtävästä? Hakemuskirjeen, CV:n ja mahdolliset työnäytteet voit lähettää osoitteeseen elina.keinanen@ahjola.fi 31.1. mennessä. Kirjoita sähköpostin otsikkokenttään ”Viestintäharjoittelija”. Lisätietoja tehtävästä antaa viestintäkoordinaattori Elina Keinänen. Voit lähettää sähköpostia edellä mainittuun osoitteeseen tai soittaa numeroon 044 553 8451 tiistaisin klo 10-12 tai keskiviikkoisin klo 14-16. Haastattelut järjestetään etänä.

Me Ahjolassa haluamme tehdä Tampereesta ihan jokaiselle hyvän paikan kasvaa ja oppia uutta. Tarjoamme ohjattua toimintaa ja opinto- ja harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille.

Pyrimme omalla toiminnallamme edistämään yhteisöllisyyttä ja ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä ehkäisemään syrjäytymistä. Ahjola kuuluu Suomen Setlementtiliittoon.

Katso täältä avoimet työpaikat tai lähetä meille avoin hakemus.