Haluaisitko tehdä vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten parissa?
Isosisarustoiminnan tavoitteena on löytää toimintaan mukaan ilmoittautuneille tamperelaisille 8–14-vuotiaille lapsille ja nuorille vastuullinen aikuinen, ystäväksi ja tueksi arkeen ja kasvuun. Isosisaruksena voi toimia täysi-ikäinen aikuinen Isosisko tai Isoveli, jolla on halu toimia myönteisenä mallina lapselle ja nuorelle: tytölle, pojalle ja sukupuoleltaan moninaiselle Pikkusiskolle tai Pikkuveljelle.
Isosisaruksena toimiminen on vapaaehtoistyötä. Se on palkitsevaa ja antoisaa, sillä sekä Isosisarus että Pikkusisarus ovat mukana omasta halustaan. Toiminnan avulla voi saada pienen ystävän, jonka kautta Isosisarus pääsee seuraamaan Pikkusisaruksensa kasvun vaiheita. Isosisaruksena toimimisen edellytyksenä on Isosisaruskoulutukseen osallistuminen. Isosisaruksille järjestetään virkistystoimintaa, jatkokoulutusta ja tukea Isosisaruksena toimiseen. Jokaisen Isosisaruksen rikosrekisteritausta selvitetään ennen oman Pikkusisaruksen saamista. Isosisarukseksi tulee voida sitoutua vuodeksi. Mikäli et jostain syystä voi sitoutua vuodeksi, voit toimia Tyttöjen Tuvalla ja Poikien Tuvalla vapaaehtoisena aukioloissa tai muissa tehtävissä.
Lue lisää:
https://www.tyttojentupa.fi/isosisarustoiminta/