Kamulan toiminnassa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet sekä yhteiset pelisäännöt, jotta jokaisella olisi mahdollisimman mukavaa ja turvallista Kamulassa. Työntekijät ja vapaaehtoiset perehdyttävät kävijät ohjeisiin Kamulassa.
Turvallisemman tilan periaatteet
Ole avoin
Kohtaa uudet ihmiset ja aiheet ennakkoluulottomasti. Näe ne mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä.
Kunnioita
Kiinnitä huomiota sanavalintoihisi ja huomioi osallistujien moninaisuus. Pääset jo pitkälle, kun et tahallaan provosoi tai loukkaa muita.
Rentoudu
Kaikki mokaa. Kun mokaat, pyydä anteeksi. Kysy rohkeasti ja ota rennosti.
Kuuntele ja kannusta
Jos mahdollista, luo osaltasi sellaista ilmapiiriä, jossa kaikkien on hyvä olla.
Puutu
Jos huomaat epäasiallista kohtelua, puutu. Ota asia puheeksi asianosaisten tai työntekijöiden kanssa. Kamulassa on turvallista harjoitella palautteen antamista ja vastaanottamista.
Älä oleta
Kunnioita jokaisen itsemäärittelyoikeutta. Vältä tekemästä oletuksia esimerkiksi toisten sukupuolesta, taustasta tai perhesuhteista.
Pelisäännöt
Ystävällisyys ja yhteisöllisyys
Kamulassa ollaan kaikkien kamuja. Tervehdi kaikkia. Esittäydy kaikille, keitä et ole aiemmin kohdannut.
Ota kaikki aktiivisesti mukaan, älä jätä yksin. Huomioi muut ihmiset puheellasi ja käytökselläsi. Ole kiinnostunut & ystävällinen ja kohtele kaikkia arvostavasti.
Tapa puhua
Keskustele henkilökohtaiset ja mahdollisesti toisille arat aiheet yksityisesti ja kunnioittavasti.
Huomioi, että jotkin keskustelunaiheet saattavat tuntua epämiellyttäviltä muista. Puhu arvostavasti itsestäsi ja kaikista muista ihmisistä.
Vältä kiroilua. Sinä olet vastuussa ystävällisestä ja rennosta ilmapiiristä, johon ei kuulu kiroilu.
Äänen voimakkuus
Kiinnitä huomiota äänen voimakkuuteesi ja alenna sitä pyydettäessä.
Olemme yhdessä vastuussa tilan äänen voimakkuudesta. Kaikki saavat ystävällisesti huomauttaa siitä.
Viihtyisyys
Pidä Kamula viihtyisänä kaikille. Vie astiat koneeseen ja siivoa muut jälkesi.
Kamula on päihteetön tila. Päihteet kuuluvat Kamulan ulkopuolelle.
Turvallinen ilmapiiri
Kaikki ovat vastuussa turvallisesta ilmapiiristä. Ota rohkeasti asia puheeksi tilanteessa, kun kohtaat epämiellyttävää puhetta tai toimintaa. Me emme ole hiljaisia hyväksyjiä.
Sinulla on oikeus rajoihisi. Sinä päätät mitä jaat itsestäsi.
Arvot
- Yhteisöllisyys
- Hyväksyntä
- Turvallisuus
- Ystävällisyys
- Ennakkoluulottomuus