Musiikki
Ahjolan kansalaisopistossa voi harrastaa musiikkia monipuolisesti. Tarjolla on instrumenttiopetusta, orkesteri- ja bändisoittoa, laulukursseja ja muskareita.
Kurssit on tarkoitettu kaikille – aivan alkeista aloittaville, vanhaa harrastusta lämmitteleville sekä pidemmän aikaa harrastaneille, ja niitä järjestetään eri puolilla Tampereen kaupunkia. Opetusta on tarjolla pääasiassa aikuisille. Muskarien ohella lapsille on opetusta pianossa, viulussa, klarinetissa, rummuissa, kitarassa ja bändisoitossa. Alaikärajat lasten kursseilla on mainittu kurssikuvauksissa. Tavoitteena on mahdollistaa musiikin elinikäinen oppiminen kaikille.
Opetusta on tarjolla ryhmämuotoisesti, pienryhmässä, pariopetuksena sekä pianon ja laulun osalta yksilöopetuksena. Kursseilla on myös mahdollisuus esiintyä ja kehittää näin esiintymistaitoja ja -rohkeutta.
Instrumenttiopetus
Musiikinopetuksessa on laaja valikoima instrumenttiopetusta, kuten huilu, klarinetti, saksofoni, kantele, viulu, sello, harmonikka, rummut, piano, kitara, ukulele, sähkökitara ja basso. Instrumenttiopetus on pääsääntöisesti pienryhmäopetusta 3-5 henkilön ryhmissä soittimesta riippuen. Useat kurssit on jaoteltu tasoryhmiin, jotta oman paikan löytäminen olisi helpompaa. Yksilöopetusta annetaan ainoastaan pianossa.
Orkesteri- ja bändisoitto
Orkesteri- ja bändisoitosta kiinnostuneet voivat soittaa erilaisissa yhtyeissä eri musiikkityylejä muun muassa kansanmusiikki, klassinen musiikki, pelimannimusiikki, perinteinen big band -musiikki, iskelmä, pop ja rock. Yhtyeet käyvät myös esiintymässä soittajien ja laulajien toiveiden mukaan.
Sekä instrumenttiopetuksessa että yhtyesoitossa tulee olla mukana oma soitin, pois lukien piano ja rummut. Opettajat opastavat mielellään oikeanlaisen soittimen valinnassa. Lisäksi mukaan voi ottaa oman nuottitelineen.
Laulu
Laulukursseja on Ahjolassa laidasta laitaan. Perus- ja alkeistason kursseilla voit kokeilla laulua matalalla kynnyksellä eikä aiempaa kokemusta vaadita. Lauluyhtyeet ja -ryhmät on tarkoitettu jo jonkin verran laulua aiemmin harrastaneille, jotka haluavat laulaa pienemmässä ryhmässä. Kuorossa lauletaan isommassa ryhmässä 2-3 äänisiä lauluja eri musiikkityylein. Laulun pienryhmät ja yksilöopetus on tarkoitettu laulua aiemmin harrastaneille. Laulukursseilla on myös mahdollisuus esiintyä.
Tarkemmat tiedot kursseista on nähtävissä ajankohtaisessa kurssitarjonnassa.
Musiikkileikkikoulu
Ahjolan musiikkileikkikoulun eli muskarin tavoitteena on kehittää alle kouluikäisen lapsen musiikillisia ja liikunnallisia perusvalmiuksia. Samalla harjoitellaan kuuntelu- ja keskittymiskykyä sekä tuetaan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. Muskarissa lauletaan, loruillaan, kuunnellaan musiikkia ja liikutaan musiikin tahdissa sekä tutustutaan vähitellen nuotteihin, rytmeihin ja soittimiin.
Alle 3-vuotiaat lapset osallistuvat opetukseen vanhemman kanssa. Alle 1-vuotiailla tulee olla mukana oma makuualusta esimerkiksi pieni huopa ja yli 1-vuotiailla tossut.
Kirjallisuus, kirjoittaminen ja teatteri
Ahjolan teatterikursseilla on mahdollisuus harrastaa monenlaista ilmaisua. Teatteri-ilmaisun kursseilla voit päästä osaksi heittäytymiskykyä ja sitoutumista vaativaa näytelmää. Tarjonnastamme löydät myös improvisaatioteatterin kursseja aina alkeista esiintyvään ryhmään. Lisäksi Ahjolassa on mahdollista tutustua lukukausittain vaihteleviin teatteri-ilmaisun erikoiskursseihin. Seuraathan siis ajankohtaista kurssitarjontaamme.
Kirjallisuuden kurssien tarjonta vaihtelee lukukausittain, ja kurssit painottuvat kirjallisuuteen sekä luovaan kirjoittamiseen. Luovan kirjoittamisen kursseilla voit päästä purkamaan kirjoittamisen esteitä, nauttimaan luovuudestasi tai vaikkapa edistämään pidemmällä olevaa käsikirjoitustasi. Välillä tarjolla on myös eri aihealueisiin keskittyviä lukupiirejä.