Muusikko Jore Marjaranta muutti Tampereelle, mikä oli yhden unelman täyttymys. Syksyllä hän aloittaa Ahjolan joogaopettajana. Mutta miten rokkarista tuli joogi?

Kaikki alkoi sitkeästä iskiasvaivasta noin kaksikymmentä vuotta sitten. Selkäkipu oli häirinnyt Jore Marjarantaa jo parin vuoden ajan.

”Kiropraktikkoni sanoi, että jos kipu ei ala pikkuhiljaa helpottaa, niin voi olla, että selkä joudutaan leikkaamaan. Ajattelin, että tämä ei voi olla todellista”, Marjaranta, 59, muistelee.

Selkäkivun syyksi paljastuivat heikot keskivartalon lihakset. Eräs ystävä ehdotti Marjarannalle, että kannattaisi kokeilla, auttaisiko jooga vaivaan. Se auttoi. Alkoi matka, jonka myötä Marjaranta päätyi Pohjois-Amerikan kautta lopulta Tampereelle. Tänä syksynä hän on aloittamassa Ahjolan kansalaisopiston joogaopettajana.

Nuorena rokkarina Marjaranta tuskin olisi innostunut joogaamisesta. Harrastus tuli jälkikäteen ajateltuna elämään juuri silloin kuin kuuluikin. Lopulta harrastuksesta tuli ammatti.

Marjaranta kouluttautui hathajoogaohjaajaksi asuessaan perheensä kanssa Yhdysvalloissa noin kymmenen vuotta sitten. Nuorena muusikko olisi pyöritellyt epäuskoisesti päätään myös sille, jos olisi kuullut ryhtyvänsä vielä joskus opettajaksi.

Myöhemmin Marjaranta kouluttautui asahiohjaajaksi lajin kehittäjien opissa. Asahi on Suomessa 2000-luvun alkupuolella kehitetty seisaallaan harjoitettava terveysliikuntamuoto, jolla voidaan esimerkiksi lievittää niska-hartiaseudun jännityksiä ja selkävaivoja.

Yllättävä apu 

60-vuotissyntymäpäivänsä kynnyksellä edelleen keikkaileva Marjaranta kertoo olevansa nyt paremmassa kunnossa kuin 40-vuotiaana.

Puolentoista tunnin laulukeikka on muusikon mielestä kevyempi fyysinen koettelemus kuin joogatunnin ohjaaminen. Joogasta onkin ollut yllättävän paljon apua myös esiintymiseen. 

Aiemmin urallaan Marjarannalla oli ongelmia äänen kanssa. Ennen keikkaa häntä huolestutti usein, lähteekö ääntä ja jaksaako hän keikkaa loppuun asti. Kun keho on vahvistunut joogan ansiosta ja keskiruumiin lihakset kannattelevat, ääneenkin saa enemmän pontta.

”Olen yllättänyt itsenikin viimeisten muutaman vuoden aikana sillä, että minua ei pelota enää mennä lavalle”, Marjaranta kertoo.

Ensimmäisen joogatunnin Marjaranta ohjasi vuonna 2012. Aluksi sekin jännitti.

”Rauhoitin itseäni, että minun pitää ohjata 100 tuntia, että pääsen sinuiksi ohjaamistyylini kanssa. Tämä ajatus sadasta kerrasta lähtee näyttelijä Martti Suosalon haastattelusta, jossa hän kertoi, miten hän opettelee esimerkiksi monologeja.”

Nykyään ohjaaminen sujuu Marjarannalta rutiinilla. Verkkaisesti jutusteleva Marjaranta kuvailee ohjaustekniikkaansakin rauhalliseksi. Hän toivoo, että tyyneys tarttuu tunneille saapuneisiin. 

Tampereella uusi alku

Marjaranta on jälleen elämänmuutosten äärellä. Tänä keväänä hän muutti Espoosta Tampereelle.

”Aloitan täällä uuden elämän ja toivon, että tämä on paikka, jossa saan olla hamaan loppuun asti.”

Korona vei Marjarannalta muusikon keikat, joten liikunnan ohjaamisesta on tullut hänelle aiempaa tärkeämpi tulonlähde. 

”Toivon, että joogasta ei tarvitse koskaan luopua.”

Syyskuussa Ahjolassa käynnistyvät Marjarannan vetämät jooga- ja asahitunnit. Hän kuvailee opettamaansa joogaa dynaamiseksi hathajoogaksi tai Flow-joogaksi.

Intiasta lähtöisin oleva jooga oli alun perin erottamaton osa uskonnollisia rituaaleja. Länsimaisten omaksuma jooga on kuitenkin useimmiten ennen kaikkea liikuntamuoto, eikä tunteihin tarvitse liittyä henkisiä elementtejä.

”En tyrkytä ohjauksessa henkisyyttä, eikä siihen liity mitään mantroja”, Marjaranta korostaa.

Aiemmin seniorijoogaa Vantaalla ohjannut Marjaranta kertoo, että hänen tunneilleen voi tulla riippumatta aiemmasta harrastustaustasta tai iästä. Vanhin hänen asiakkaistaan on ollut 92-vuotias.

Marjarannan esikuva on lahtelainen joogaohjaaja Veikko Saloranta, joka aloitti joogaamisen jo 1950-luvulla. Marjaranta toivoisi voivansa Salorannan lailla opettaa joogaa vielä yli 90-vuotiaana.

”Minullahan on hyvällä onnella vielä 35 vuotta joogaohjaajan uraa jäljellä. Totta kai se muuttaa muotoaan, kun ikää tulee ja asiat hidastuvat, mutta toivon, että joogasta ei tarvitse koskaan luopua.”

Kuka Jore Marjaranta?

  • Tuli tunnetuksi Leningrad Cowboysin laulusolistina vuosina 1989–1996. Laulajana sittemmin myös muissa kokoonpanoissa. Aloitti soolouransa vuonna 2000.
  • Laulanut useiden elokuvien ja televisiosarjojen tunnusmusiikkia, esimerkiksi kappaleen Haaveet kaatuu elokuvaan Pahat pojat.
  • Opettaa Ahjolassa syyskuusta alkaen. Ohjaa sunnuntai-iltaisin lempeästi liikkuvaa joogaa Ahjolassa Pispalassa ja maanantaiaamuisin asahia Pispalassa Ahjolan Liekissä.
  • Perheeseen kuuluvat 27- ja 16-vuotiaat tyttäret.

Teksti: Emma Auvinen, Kuvat: Jaakko Suomalainen

Virpi Vuori osallistui Ahjolan Laulamattomien laulukurssille ja löysi oman äänensä 49-vuotiaana. Laulunopettaja Julia Luoma uskoo, että turvallisessa ilmapiirissä on helpointa oppia.

Tutustu musiikin kursseihimme täällä!

Keskuudessamme elää vahvana uskomus, että joillekin meistä on suotu laulamisen taito ja heidän, joilla sitä ei ole, on turha siitä haaveilla.

Monille koulun laulutunneista on jäänyt suoranaiset traumat, jotka ovat pysyneet muistissa pitkälle aikuisuuteen. Erityisesti varttuneemmilla suomalaisilla on rutkasti ikäviä kokemuksia laulutunneilta, joilla tutisevat oppilaat laitettiin vuoron perään luokan eteen laulamaan opettajan ja luokkakavereiden arvioivan katseen alle.

Myös Virpi Vuori ajatteli pitkään, että hän on kehno laulaja. Syksyllä 2020 Vuori aloitti Ahjolan Laulamattomien ryhmässä lauluharrastuksen ollessaan 49-vuotias, minkä kautta hänelle aukesi täysin uusi kokemusmaailma.

”Huomasin, että laulamista oikeasti oppii vielä näin vähän vanhempanakin, vaikka se olisi hitaampaa. Tuntuu tosi mukavalta, että vielä voi kehittyä”, Vuori sanoo.

Tästä linkistä löydät Laulamattomien laulukurssin.

Vuoden harjoittelun aikana Vuori on oppinut tuottamaan korkeita ääniä aiempaa vaivattomammin. Uutena oppina tuli myös se, kuinka paljon tunnin aluksi tehtävillä lämmittelyillä ja äänenavausharjoituksilla on merkitystä siihen, miten ääni kulkee.

Lempeässä ilmapiirissä oppii

Vuori harmittelee, ettei hänen aikoinaan peruskoulun musiikkitunnilla opetettu, millä tavoilla ääntä voi tuottaa ja kuinka hallita äänilihaksia. Laulamattomien laulukurssin opettajalla Julia Luomalla on Vuoren mukaan ehtymätön työkalupakki, josta hän jakaa neuvoja oppilailleen. 

”Opettaja selitti hyvin aina, missä laulun pitäisi milloinkin tuntua”, Vuori kertoo ja asettaa käden rinnalleen havainnollistamaan sitä, missä kohdin matalat äänet värisevät.

Vuoren mielestä Laulamattomissa on ollut parasta iloinen ja helppo ilmapiiri ensimmäisestä tapaamisesta alkaen. Siitä hän kiittää opettajaa ja muita ryhmäläisiä.

”Ajattelin heti, että tästä voi tulla kivaa, kun opettaja on sellainen nuori iloinen nainen. Heti tuntui, että ryhmä on tosi mukava, kun siellä vitsi lensi.”

Ryhmän opettaja Julia Luoma kertoo, että hän on tietoisesti päättänyt, että ei ota itseään liian vakavasti, koska silloin myös ryhmäläisten on helpompi rentoutua.

”On helpompi oppia ympäristössä, jossa on turvallinen ja lempeä ilmapiiri”, Luoma sanoo.

Uudenlainen lauluryhmä

Musiikkiterapeutiksi parhaillaan opiskeleva Luoma kuvailee filosofiakseen, että musiikin harrastamisen ei pitäisi olla eliitin etuoikeus, vaan kaikkien pitäisi voida laulaa ja soittaa.

Luoma perusti Laulamattomat kolme vuotta sitten. Hän oli kiinnittänyt huomiota siihen, ettei Tampereella ollut ryhmää, joka olisi tarkoitettu laulamistaidoistaan epävarmoille ihmisille.

Viikoittaiset tapaamiset alkavat kehon lämmittelyllä, minkä tarkoituksena on ohjata oppilaita kehotietoisuuteen. Tämän jälkeen avataan äänet. Usein tunneilla on jokin laulutekninen teema, joka tukee kulloinkin harjoiteltavaa kappaletta.

”Huomasin, että laulamista oikeasti oppii vielä näin vähän vanhempanakin, vaikka se olisi hitaampaa. Tuntuu tosi mukavalta, että vielä voi kehittyä.”

Kappaleita lauletaan enimmäkseen yhteislauluna. Osallistujat saavat vaikuttaa valittuihin lauluihin. Country-musiikista pitävä Vuori toivoi laulettavaksi Dolly Partonin Jolene-kappaletta.

”Partonin englanti on sellaista amerikanenglantia, niin kieli meni alkuun vähän solmuun. Mutta kun sanoja toistettiin ja toistettiin, ne tulivat tutuiksi, ja se sujui paljon helpommin”, Vuori kertoo.

Ei vielä karaokeen

Vuoden aikana Virpi Vuori on oppinut laulamisesta paljon, mutta kertoo olevansa yhä epävarma.

”Huomaan edelleen, ettei välttämättä mene ihan nuotilleen. En menisi kylmiltään laulamaan karaokeen.”

Esiintyminen ei kiinnostakaan Vuorta. Syy aloittaa laulaminen oli pikemmin sosiaalinen. Yhteislaulut esimerkiksi kirkossa tai joululaulujen laulaminen yhdessä muiden kanssa ovat aina olleet hänestä mukavia hetkiä.

Vuori toivoo pääsevänsä jatkamaan Laulamattomissa myös ensi syksynä ja mielellään lähiopetuksessa, jos koronatilanne mahdollistaa sen.

Teksti: Emma Auvinen, Kuvitus: Jenny Epäilys

Laulamattomien laulukurssi kokoontuu syksyllä Juhannuskylän koululla torstai-iltaisin 18.3020.00, jos koronatilanne sallii. Keväällä 2021 ryhmä kokoontui enimmäkseen etänä Zoomissa.

Tutustu kurssitarjontaamme täältä!

Sini Kallion päivät täyttyvät taiteesta joko omien teoksien parissa työskennellen tai Ahjolassa opettaen. Hän saa töihinsä inspiraatiota yhteiskunnallisista aiheista, kuten tasa-arvokeskustelusta ja mediasta.

Tutustu kuvataiteen ja muotoilun kursseihin täältä!

Koiran silmät tuijottavat katsojaa taulusta intensiivisesti. Kuono on pitkä ja kulmakarvat tuuheat. Ilme on selittämätön, koira vain on.   

”Minulla on tällainen vaihe, että maalaan vähän kaikenlaista. Teen koiramaalauksia tällä hetkellä. Ne liittyvät siihen, miten kohtelemme eläimiä ja ajattelemme ihmisinä olevamme eläinten yläpuolella. Töissäni näkyy aika paljon sellaisia epäkohtia maailmasta, jotka häiritsevät minua”, kertoo Sini Kallio, kuvataiteilija ja yksi Ahjolan kuvataiteen opettajista. 

Kallion, 37, tulee vietettyä paljon aikaa pienellä työhuoneellaan Tampereen Ristinarkussa. Kesän hän on viettänyt täysin omaan taiteeseensa keskittyen, kun opetustyöt ovat olleet tauolla. Uransa alusta asti Kallio on ollut sitä mieltä, että hän haluaa opettaa taiteellisen työn lisäksi. Muuten kutsumusammattikin voisi käydä yksinäiseksi.

”Taiteilijan työhön kuuluu tosi paljon ideoimista ja keskustelun käymistä itsensä kanssa oman pään sisällä. Saan oppilailta paljon innostusta ja ideoita. Minulle on myös tärkeää päästä puhumaan taiteesta, ja oppilaiden kanssa se on mahdollista”, Kallio kuvailee. 

Kristallikruunut kuvaavat koronaa

Usein mustiin pukeutuva taiteilija ei kaihda kirkkaita värejä kankaalla. Kallion töissä näkyy paljon viittauksia pop-kulttuuriin, mediaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän ammentaa usein ideoita erilaisista mediakuvastoista.

”Identifioidun feministiseksi taiteilijaksi. Teemani liittyvät usein yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita haluan puida. Ne eivät ole kauhean julistavia tai selkeitä, mutta näkyvät siellä taustalla”, Kallio kertoo. 

”Ajattelen, että taide on omasta ajastaan kertovaa. Me elämme sellaisessa ajassa, jossa käsitellään paljon rasismia ja ihmisoikeuskysymyksiä. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat nousseet myös mediassa isoksi aiheeksi, ja sosiaalisessa mediassa tehdään paljon aktivismia. Se on minusta hyvin kiinnostavaa, ja haluan olla mukana siinä.” 

Kalliolla on esimerkiksi suunnitteilla teossarja, jossa hän kuvaa marginaalissa olevien, kuten transihmisten, muunsukupuolisten ja mustien ihmisten kehoja, joita ei yleensä esimerkiksi mediassa näytetä. Ajankohtaisuus näkyy myös Kallion kristallikruunuja kuvaavissa teoksissa. 

Katosta putoavat kristallikruunut edustavat korona-aikaa ja sitä, miten Suomenkin kaltainen kansainvälisten mittareiden perusteella onnellinen maa voi yhtäkkiä pudota helisten alas. Kallio kertoo purkaneensa tuhoutuviin kattokruunuihin omaa ahdistustaan koronapandemiasta. 

”Kuvataiteilijan ammatti on nykyaikana aika vaikea. Suuri osa meistä joutuu tekemään muita töitä lisäksi.”

Kallion mielestä taide kuvaakin lopulta aina jollakin tavalla taiteilijan omaa elämää ja mieltä, vaikka kaikki taiteilijat eivät olekaan tästä samaa mieltä.

”Emmehän me ole mitään robotteja. Kaikessa luovassa tekemisessä näkyvät omat mieltymykset ja arvot. Jos joku sanoo minulle, että maalaa tämä aihe, niin minä maalaan sen oman näkemykseni kautta. Eihän sellaista objektiivisuutta ole olemassa, vaan ainahan me käsittelemme itseämme”, Kallio selittää ja hiljenee hetkeksi.

”Joskus kyllä mietin, että onko tämä hirveän itsekäs ammatti, kun minä vain puran omaa mieltäni koko ajan”, hän lisää sitten ja nauraa. 

Taiteesta myös toimintakykyä

Kallio opettaa Ahjolassa muun muassa ihmisten ja eläinten piirtämistä sekä öljy- ja akryylimaalausta. Tavallisten maalaus- ja piirtämiskurssien lisäksi hän opettaa erityisryhmiä, kuten kuurosokeiden ja kehitysvammaisten ryhmiä. 

Kallion mukaan erityisryhmien kanssa työskenteleminen tuo mielenkiintoista vastapainoa työhön.

”Erityisryhmissä huomaa, kuinka taiteen tekeminen myös ylläpitää opiskelijoiden toimintakykyä. On tärkeää, että sillä voi antaa ihmisille elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia. Pidän kaikista opetusryhmistäni, mutta siinä mielessä se on hyvin erilaista ja palkitsevaa.”

Opetustyöt auttoivat unelma-ammattiin

Kallion tie kutsumusammattiin ei ollut itsestäänselvä. Hän sai esikoislapsensa kesken maisteriopintojen, ja perhettä perustaessa vaaka kallistui ennemmin vakituisen myyjän työn kuin epävarman taiteilijuuden puoleen. 

”Kyse oli ihan puhtaasti siitä, että vapaan taiteilijan työ on todella epävarmaa ja stressaavaa. Myyjän työ oli siinä vaiheessa helppo ratkaisu”, Kallio sanoo.

Hän ei kuitenkaan missään vaiheessa hylännyt ajatusta taiteen tekemisestä, vaikka myyjän töissä vierähtikin lopulta vuosia. 

”Itse asiassa Ahjolaan pääsemisestä ja niistä ensimmäisistä opetustöistä sain pienen taloudellisen tuen, jolla pystyin alkamaan tehdä myös omaa taidetta. Se oli sysäys siihen, että pääsin siirtymään kokonaan näihin töihin.” 

Kallio aloitteli opetustöitä Ahjolassa ensin yhdellä kurssilla ja työskenteli vuoden ajan yhtä aikaa opettajana ja myyjänä. Pikkuhiljaa kurssien määrä lisääntyi, ja hän pystyi irtisanoutumaan vakityöstään. 

”Kuvataiteilijan ammatti on nykyaikana aika vaikea. Suuri osa meistä joutuu tekemään muita töitä lisäksi. Olen onnellisessa tilanteessa siinä mielessä, että saan tehdä opetustöitä alalla, jota rakastan. Paras skenaario, mitä voin kuvitella.”

Kuka Sini Kallio?

  • Asuu Tampereella. 
  • Kalliolla on rescue-koira nimeltä Kettu.
  • Taiteiden maisteri, joka on opiskellut kuvataiteita ja visuaalista kulttuuria.
  • Opettaa Piirretään ihmisiä ja eläimiä -kurssia sekä piirtämisen perusteiden kurssia syyskuun puolivälistä alkaen.
  • Opettanut Ahjolassa vuoden 2016 syksystä asti.

Teksti: Elina Keinänen, Kuvat: Jaakko Suomalainen

Tutustu kurssitarjontaamme täällä!