Lasten ja nuorten kerhot on suunnattu alle 18-vuotiaille Tampereella tai lähialueella asuville lapsille ja nuorille. Kaikki toiminnassa mukana olevat alle 18-vuotiaat ovat Ahjolan toimesta vakuutettuja OP-Pohjolassa.
Kevätkausi alkaa la 5.9. ja päättyy pe 4.12. Kerhot kokoontuvat normaalisti koulujen syyslomalla (vko 42). Pidätämme oikeuden tehdä muutoksia ohjelmassa annettuihin tietoihin. Mikäli lukukauden aikana yksi kerhokerta peruuntuu järjestäjästä riippumattomista syistä, korvaavaa kokoontumiskertaa ei järjestetä.
Ilmoittautuminen
Kerhoihin ilmoittaudutaan aina ennakkoon joko netissä tai puhelimitse. Ilmoittautuminen on sitova eli ilmoittautuessasi sitoudut kerhopaikan maksamiseen huolimatta siitä, että jättäisit paikan käyttämättä. Kerhopaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Otamme yhteyttä varasijalla oleviin, mikäli kerhopaikkoja vapautuu myöhemmin. Kerhoon ilmoittaudutaan aina lapsen nimellä. Kerho toteutuu, jos ilmoittautuneita on kerhokohtainen vähimmäismäärä. Kerhon peruuntumisesta tai aikataulumuutoksista tiedotetaan huoltajia ensisijaisesti tekstiviestillä. Alkamisesta ei tiedoteta erikseen.
Tutustumiskerrasta on sovittava ennen ilmoittautumista ottamalla yhteys toimistoon. Yhteen tutustumiskertaan on mahdollisuus, mikäli kerhossa on tilaa. Tämä ei koske musiikkikerhoja tai muita pienryhmiä.
Kerhomaksu
Maksu kattaa osallistumisen syyskaudelle. Sisaralennuksia ei ole lukuun ottamatta lapsen ja aikuisen yhteisiä perhekerhoja. Kerhomaksu maksetaan joko ilmoittautumisen yhteydessä verkkopankin kautta tai kerhotoiminnan tilille FI13 5730 0820 4594 81 ilmoittautumisvahvistukseen merkittyä viitenumeroa käyttäen. Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen emme suosittele kerhomaksun maksamista ennen syyskauden alkua.
Kerhopaikan peruminen
Kerhopaikan voi perua maksutta 7 päivää ennen kerhon alkua joko internetin ilmoittautumissivulla omalla ilmoittautumisnumerolla tai puhelimitse toimistoon. Kerhomaksu palautetaan vain, jos kerho peruuntuu osallistujamäärän vähyyden vuoksi tai toiminnan järjestäjästä johtuvista syistä. Kerhon perumisesta ja muista kerhoon liittyvistä asioista ilmoitetaan kerholaisen huoltajalle tekstiviestillä.
Kerhotoiminnan tietosuojaseloste, pdf
Mitä tarvitset mukaan kerhoon?
Liikunta: Liikuntavaatteet, sisäpelikengät ja vesipullo. Salibandyssa myös suojalasit ja mikäli oma maila on, sen voi halutessaan ottaa mukaan.
Temppukoulut ja sirkus: Liikkumiseen sopivat vaatteet, vesipullo ja paljaat jalat/jarrusukat/kerhotossut.
Tanssi: Liikkumiseen sopivat vaatteet, vesipullo ja lajiin sopivat jalkineet. Pitkät hiukset kiinni. Baletti- ja lastentanssikerhoissa voi halutessaan käyttää balettipukua ja harjoitustossuja. Lisätietoja saat toimistosta tai ohjaajalta ensimmäisellä kerhokerralla.
Musiikki: Kitarakerhossa oma kitara, rumpukerhoissa omat kapulat. Lisätietoja saat toimistosta tai ohjaajalta ensimmäisellä kerhokerralla.
Kerhojen toimipaikat
Ahjolan toimitalo, Ahjolankatu 3 (iltavahtimestari 044 553 8450)
Saukkolan toimitalo, Vainiokatu 2 (iltavahtimestari 044 553 8447)
Niemenrannan päiväkoti, Matilda Niemen katu 9 (sisäänpääsy 5 min ennen kerhon alkua)
Tampereen Stadion, Ratinan rantatie 1
Ahjola Voima, Pispalan valtatie 45
Lasten ja nuorten kerhojen toimisto, Ahjolan toimitalo, Ahjolankatu 3, Tampere