Ahjolan kurssikuulumisia

Tästä keväästä tuli aika erilainen kuin tammikuussa osasimme odottaa, ja monella meistä arki on mennyt aivan uuteen uskoon. Vaikea tilanne on synnyttänyt myös yhteishenkeä, myötäelämistä ja auttamisen halua huolen ja epävarmuuden keskelle. 

Ahjolan kursseilla lähiopetus keskeytettiin 17.3. valtioneuvoston päätöksellä, ja 350 kurssia siirtyi nopealla aikataululla etäopetukseen. Opettajamme ovat tehneet huikeaa työtä etäopetuksen kanssa ja ottaneet käyttöön uusia opetusvälineitä. Opiskelijamme ovat saaneet harrastaa kieliä, liikuntaa, musiikkia, käden taitoja ja kuvataiteita omista kodeistaan käsin. 

Kaikilla kursseilla etäopetukseen siirtyminen ei ollut kuitenkaan mahdollista. Osalla kursseista kevään loput opetuskerrat päätettiin siirtää myöhemmin pidettäviksi. Näillä kursseilla korvaavia kertoja pyritään järjestämään ennen syyslukukauden alkua, kunhan lähiopetusta voi taas turvallisesti jatkaa. Tiedotamme tästä opiskelijoita kurssikohtaisesti. 

Osa kursseista jouduttiin keskeyttämään kokonaan. Keskeytyneiden kurssien osalta annamme 20 % alennusta vastaavan kurssin syksyn kurssimaksusta. Alennukset on huomioitu valmiiksi kurssien hinnoissa. 

Vaikka Ahjolan toimisto on hiljentynyt, työt jatkuvat kotoa käsin. Suunnittelemme tällä hetkellä ensi syksyn kurssitarjontaa, jotta arki voisi palata taas syksyllä tuttuihin uomiinsa harrastusten ja opintojen parissa. 

Jaksamista, kärsivällisyyttä ja toiveikkaita ajatuksia ihan jokaiselle! 

T. Ahjolan kansalaisopiston väki 

P.S. Ilmoittautuminen syksyn kursseille alkaa 1.7. klo 10. Kurssiohjelma julkaistaan verkossa kesäkuun puolivälissä.