Mitä äänesi haluaisi kertoa sinulle? Marja Skaffarin mukaan ääni-ilmaisun harjoitteleminen voi auttaa arkisissa tilanteissa mutta myös syventää itsetuntemusta ja vapauttaa mielen lukkoja.
Pysähdy hetkeksi ja rentouta hartiasi. Miltä tuntuisi, jos laittaisit silmäsi kiinni ja tunnustelisit, mitä äänellesi kuuluu. Mitä sen tekisi mieli tehdä juuri nyt? Haluaisiko se huokaista, haukotella tai huutaa?
”Uskon siihen, että sen sijaan, että itse ohjaisi ääntä, antaakin äänen ohjata tekemistä. Siinä voi olla oikotie itsetuntemukseen, kun oppii kuuntelemaan itseään”, Marja Skaffari, esitystaiteilija ja äänenkäytön kouluttaja, pohtii.
Skaffarista huomaa, että hän on ajatellut ääntä ja sen käyttöä hyvin paljon. Hän on kouluttautunut musiikkitetterinäyttelijäksi ja teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, mutta nimenomaan ääni on hänelle selkeä sydämen asia ja intohimon kohde.
”Ajattelen että ääni on tavallaan sielun työkalu. Sillä voi löytää yhteyden omaan ytimeensä, jota ei aina arjessa kerkeä kuuntelemaan. Minulle on tärkeää kehollinen vapaus, koska se luo äänen vapautta ja sitä kautta myös mielen vapautta”, Skaffari kuvailee.
Ääninäyttelemistä
Ääni on välineenä hyvin muuntautuva ja sen avulla on helppo luoda mielikuvia. Skaffari ohjaakin ensimmäistä Ahjolan ääninäyttelemiskurssia syksyllä 2022. Kurssille voi tulla kuka vain lähtötasosta riippumatta.
”Se sopii kaikille, joilla on ääni”, Skaffari naurahtaa.
Ääninäyttelemiskurssilla voi päästä kokeilemaan eri tyylilajeja ja pohtimaan, mitä yhden ihmisen äänellä voi saada aikaan. Tarkoituksena on harjoitella videoiden ja animaatioiden dubbausta sekä kokeilla erilaisten tekstien ilmaisemista. Äänen avulla kehitellään erilaisia hahmoja esimerkiksi kuvasta syntyvän mielikuvan perusteella.
”On kiinnostavaa, miten vaikkapa kuva karhun hahmosta voi antaa aika itsestäänselvän impulssin siitä, miltä se kuulostaisi”, Skaffari sanoo.
Oma ääni on hyvin henkilökohtainen asia, ja harjoitteisiin heittäytyminen saattaa tuntua etenkin aloittelijalle haastavalta. Skaffarille onkin hyvin tärkeää ylläpitää kurssilla turvallista ilmapiiriä.
”Vaikka olisi minkälaisia harjoituksia, mitään ei pakoteta tekemään, vaan asioita voi kokeilla itseä ja ryhmää kuunnellen.”
Mielen lukkoja
Skaffari opettaa Ahjolassa myös Oman äänen löytäminen -kurssia, jolla keskitytään luovaan äänenkäyttöön. Skaffarin mukaan äänenkäyttöä kannattaa harjoitella jo arjenkin varalta: välillä tulee tilanteita, joissa pitää olla äänessä pitkään, tai vastassa voi olla vaikkapa puheen pitäminen läheisen häissä.
Toisaalta omaan ääneen voi liittyä myös mentaalisia esteitä, joita harjoittelulla voi haastaa.
”Useinhan äänenkäyttö ja laulaminen voivat olla hyvin latautuneita asioita, joita ei välttämättä uskalla tehdä ainakaan julkisesti. Niiden tutkiminen voi olla tosi jännittävää”, Skaffari sanoo.
Skaffari on käyttänyt omassa opetuksessaan muun muassa fyysistä hengitystyöskentelyä opiskelijoiden äänenkäytön ja laulamisen lukkojen avaamiseen. Oloa voi helpottaa myös, jos keskittyy harjoitukseen sen sijaan, että vain kuulostelisi itseään.
”Kun heittäytyy hetkeen tai keskittyy tehtävään, voi vapautua ajattelemaan uusilla tavoilla. Se voi tehdä mahdolliseksi asioita, jotka eivät ensin tunnu siltä”, Skaffari sanoo.
Skaffarin mukaan äänenkäytön harjoittamiseen liittyy myös filosofisempi puoli.
”Haluan haastaa käsityksiä, joita ihmisillä on itsestään. Sitä saattaa ajatella, että minulla on tällainen ääni, ja sillä pystyy tekemään vain tätä asiaa. Ajattelen, että äänityöskentely, kuten varmasti mikä tahansa luova työskentely, avaa uusia ovia siihen, kuka sinä olet.”
Ääni on vapautta
Skaffarin ei ole helppoa selittää, mistä hänen oma kiinnostuksensa äänityöskentelyyn lähti.
”Mietin miten sanallistan tämän niin, etten kuulosta liian oudolta”, hän sanoo ja naurahtaa.
”Olen käynyt aika pitkän tien liittyen omaan ääneeni.”
Skaffari on harrastanut laulua lapsesta saakka ja tullut sen kautta jo nuorena tietoiseksi äänestään: milloin vapinasta ja jännityksestä, milloin kehuista, joita hän on äänestään saanut. Ympäristön reaktiot ovat matkan varrella sekä säikäyttäneet että kannustaneet. Myöhemmin hän päätyi opiskelemaan musiikkiteatterinäyttelijäksi.
Valmistumisen lähestyessä Skaffari kuitenkin tajusi uupuneensa musiikkiteatterin monenlaisiin vaatimuksiin ja löysi lopulta oman paikkansa esitystaiteen, näyttämöllisen improvisaation ja äänityöskentelyn puolelta.
Hän on myös opiskellut äänenkäyttöä Ranskassa ja Puolassa. Nykyään esitystaiteilijana musiikki ja erilaiset äänikudelmat ovat merkittävä osa hänen esityksiään.
”Kun käytän ääntäni, koen olevani vapaampi kuin missään muualla. Jos sanon, että ne ovat olleet hetkiä, jolloin olen ollut lähimpänä jumalaa, niin se on aika lähellä sitä, mikä kokemukseni on ollut. Tätä kokemusta haluaisin jakaa myös muille”, Skaffari kertoo.
”Yhä nykyäänkin ihmisillä on kokemuksia siitä, että heidän ääntään on kommentoitu ikävästi, ja he ovat ajatelleet, että ehkä minä olen sitten hiljaa. Kenenkään meistä ei kuitenkaan kuulu olla hiljaa. Äänityöskentelyssä opitaan ottamaan tilaa. Sillä voi luoda itselleen elämisen rohkeutta ja uskallusta vaikkapa puolustaa asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.”
teksti Elina Keinänen kuvat Jaakko Suomalainen