MuMa- projekti
MuMa eli "Musiikin Maailma" -projekti on Ahjolan kannatusyhdistys ry:n projekti, jota Raha-automaattiyhdistys tukee. Projekti alkoi maaliskuussa 2007 ja se jatkuu kevääseen 2010.
MuMa-projektin tavoitteena on luoda inkluusioperiaatteeseen pohjautuvia, kaikille yhteisiä toimintamalleja. Projektin toiminnat pohjautuvat musiikin elementeille ja toimintatavoille. Tavoitteena on osallistaa erilaisia ihmisiä toimimaan yhdessä ja tarjota myönteinen kokemus itsensä sekä muiden ainutlaatuisuudesta. Kaikki osallistujat osallistuvat kokonaisvaltaisesti ja aktiivisesti pienryhmänsä toimintaan kykyjensä mukaan.
Projektin alla on syntynyt Koulutoimintamalli (Rahola, Annala, Vatiala), Ensi- ja turvakotimalli sekä Avoimen toimintamallin Musiikkipajat. Lisäksi projekti kouluttaa sosiaali-, opetus- ja musiikkialan toimijoita. Projekti toimii Tampereen ja lähikuntien alueilla.
Projektin vastaavana työntekijänä toimii varhaisiän musiikinopettaja, KM Hanna Untala. Ohjaajina toimivat musiikkipedagogit Anni Lipsanen ja Annika Säätelä.
Projektin rahoitus on päättynyt. Hanke päättyy kevään 2010 aikana. Muma-toiminta kuitenkin jatkuu pienimuotoisena osana Ahjolan Kannatusyhdistys ry:n toimintaa.
Lisätietoja:
hanna.untala (at) ahjola.fi / 044-553 8405
ja Kimmo Uotila 044-553 8415 maaliskuusta 2010 alkaen.
